Ajoneuvovero muuttuu päästöperusteiseksi
Henkilö- ja pakettiautojen ajoneuvoveron perusvero muuttuu auton valmistajan ilmoittamiin hiilidioksidipäästöihin (CO2) perustuvaksi. Ajoneuvoveron käyttövoimavero ei muutu. Ensimmäiset osaksi CO2-perusteista ajoneuvoveroa sisältävät veroliput lähetetään maaliskuussa 2010.
Uudistuksen tavoitteena on kannustaa hankkimaan vähemmän polttoainetta kuluttavia autoja. Polttoaineenkulutuksen pienentämisellä voidaan hillitä ilmastonmuutoksen kannalta haitallisten hiilidioksidipäästöjen kasvua. Liikenne on yksi suurimmista CO2-päästöjen aiheuttajista.
Uudessa perusverossa ei tehdä eroa auton käyttövoimien välillä, vaan on pyritty luomaan yksinkertainen ja ymmärrettävä malli, jossa standardoidulla tavalla mitattu CO2-päästö määrää veron suuruuden. Veron perusteena käytetään maantie- ja kaupunkiajon yhdistettyä kulutusta vastaavaa hiilidioksidipäästöä. Hiilidioksidin on todettu olevan suurin ja globaali ongelma autojen päästöissä, joihin auttaa käyttövoimasta riippumatta ainoastaan polttoaineenkulutuksen pienentäminen. Muut haitalliset päästöt, kuten pienhiukkaset ovat paikallisia päästöjä, joihin ollaan puututtu ja tullaan edelleenkin puuttumaan EURO-päästönormien taholta. EURO5-normin tullessa voimaan sen avulla pystytään vähentämään mm. pienhiukkaspäästöt jo erittäin pieniin lukemiin.
Ajoneuvoveron perusvero perustuu jatkossa auton valmistajan ilmoittamiin CO2-päästötietoihin alempana löytyvän kuvan mukaisesti. Jos autolla ei ole ajoneuvoliikennerekisterissä päästötietoa, vero perustuu auton kokonaismassaan.
Uudemmat verotetaan CO2-tiedon ja vanhemmat kokonaismassan perusteella
CO2-perusteinen perusvero vaihtelee päästöstä riippuen välillä 20–600 € (CO2 66–400 g/km). Noin 80 %:lla henkilöautoista CO2-päästö on 131–200 g/km ja veron määrä on 70–160 €.
Henkilöautojen veroperuste määräytyy käyttöönottovuoden perusteella seuraavasti:

Vanhemmat autot verotetaan tulevaisuudessa kokonaismassan perusteella, koska niillä ei ole rekisterissä EU-direktiivin mukaista CO2-päästötietoa. Kokonaismassaan perustuva Kokonaismassaan perustuva perusvero vaihtelee välillä 75–485 € (kokonaismassa 1 300–3 401 kg). Noin 80 %:lla henkilöautoista kokonaismassa on 1 301–2 000 kg ja veron määrä on 85–170 €.


CO2-perusteiset perusveron määrät (CO2 nollasta yli 400g/km)(pdf)
Vuosirajat CO2- ja massaperusteen vuosirajat johtuvat EU-tasolla yhtenäistetystä hiilidioksidipäästöjen mittaustavasta sekä ajankohdasta, jolloin päästötieto on tullut pakolliseksi osaksi ajoneuvon tyyppihyväksyntää.
Jos kuluttajille tarkoitetussa M1-luokan ajoneuvon mainoksessa tai vastaavassa taikka ajoneuvon teknisissä tiedoissa ilmoitetaan auton hiilidioksidipäästöt tai polttoaineenkulutus, ainakin kaupunkiajon ja maantieajon yhdistetty arvo on ilmoitettava. Päästöt (g/km) tai kulutus (litraa/100 km) ilmoitetaan mitattuina moottoriajoneuvojen hiilidioksidipäästöistä ja polttoaineen kulutuksesta annetun neuvoston direktiivin 80/1268/ETY mukaisesti, sellaisena kuin se on muutettuna komission direktiiveillä 89/491/ETY, 93/116/EY ja 1999/100/EY, tai E-säännön n:o 101 sellaisen version mukaisesti, joka vaatimustasoltaan vastaa mainituissa direktiiveissä säädettyjä vaatimuksia.
Pakettiautojen perusveron muuttamisesta CO2-perusteiseksi yhdenmukaisesti henkilöautojen kanssa on annettu Hallituksen esitys 135/2009. Myös matkailuautot ja ennen vuotta 1993 rekisteröidyt erikoisautot verotettaisiin samojen perusteiden mukaan. Tavoitteena on ottaa pakettiautojen päästövero käyttöön yhtä aikaa henkilöautojen päästöveron kanssa.
Pakettiautoista annettu HE löytyy Finlexin sivuilta osoitteesta; http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2009/20090135

Ensimmäiset ympäristöperusteiset veroliput lähetetään maaliskuussa 2010
Vuoden mittaisen siirtymäajan verolipuilla on sekä vanhaa että uutta ympäristöperusteista perusveroa. Ajoneuvovero maksuunpannaan 12 kuukauden verokaudelta etukäteen, minkä vuoksi 2.3.2010 – 28.2.2011 alkavilla verokausilla on kahdella tavalla määrättyä perusveroa.
ESIMERKKI 1
henkilöauto ostettu käytettynä 5.5.2006
verokausi 6.5-5.5
seuraava maksuunpantava verokausi 6.5.2010-5.5.2011

ESIMERKKI 2
henkilöauto ostettu uutena 28.11.2007
verokausi 28.11-27.11
seuraava maksuunpantava verokausi 28.11.2010-27.11.2011

ESIMERKKI 3
henkilöauto ostettu käytettynä 5.3.2000
verokausi 6.3-5.3
seuraava maksuunpantava verokausi 6.3.2010-5.3.2011

Verotaulukot löytyvät kokonaisuudessaan ajoneuvoverolaista: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20031281
Lisätietoja CO2-päästötiedoista www.ake.fi/ekoake.
Autoille on tulossa jääkaapeista tuttu energiamerkki, jonka voi tulostaa EkoAKEsta.
