Verovelvollisuus
Ajoneuvoveroa maksetaan kunkin henkilön omalta hallinta- tai omistusajalta. Verovelvollinen on aina auton haltijaksi merkitty henkilö. Omistaja ei ole tällöin verovelvollinen edes toissijaisesti. Mikäli autolla ei ole rekisteriin merkittyä haltijaa, omistaja on verovelvollinen.
Veroa on maksettava kaikista autoista, jotka on rekisteröity tai olisi pitänyt rekisteröidä. Myös epäkuntoisista tai käyttökelvottomista rekisterissä olevista autoista on suoritettava veroa. Ajoneuvovero on mahdollista katkaista poistamalla auto lopullisesti rekisteristä tai väliaikaisesti liikennekäytöstä.
Jos autolla on useampi kuin yksi omistaja tai haltija, nämä ovat yhteisvastuussa veron maksamisesta. Ensisijaisesti vero maksuunpannaan auton rekisteriin ensimmäiseksi haltijaksi tai omistajaksi merkitylle henkilölle.
Käytetyn auton myyntipäivän verosta vastaa myyjä. Ostajan verovelvollisuus alkaa ostopäivää seuraavasta päivästä lukien. Jos auto ensirekisteröidään suoraan ostajan nimiin tai uudelleenrekisteröidään, verovelvollisuus alkaa jo rekisteröintipäivänä.
Auton nimiinsä rekisteröivä henkilö voi ottaa vastatakseen häntä edeltävien rekisteröinnin laiminlyöneiden omistajien (ns. väliomistaja) omistusajan veron. Jos auton uusi omistaja ei halua ottaa vastatakseen verosta, vero maksuunpannaan kullekin väliomistajalle tämän omistusajalta. Kun auto ostetaan väliomistajalta, ostajan ja myyjän olisi hyvä sopia keskenään ajoneuvoveron huomioimisesta kauppahinnan yhteydessä.
Verotusperusteena on ajoneuvorekisteriin merkittävä ajoneuvon laji. Veroa on suoritettava sellaisestakin ajoneuvosta, jota ei ole rekisteröity, mutta joka olisi pitänyt rekisteröidä. Kaikki rekisterissä olevat autot verotetaan. Sillä ei ole merkitystä, käytetäänkö autoa tosiasiassa liikenteessä vai ei. Auto on verollinen, vaikka se olisi ilmoitettu seisonta- tai varastovakuutukseen. Myös epäkuntoisista tai käyttökelvottomista rekisteröidyistä autoista on suoritettava veroa.
Vaikka vero maksuunpannaan verovelvollisen hallinta- tai omistusajalta, ajoneuvovero on viime kädessä edelleen autokohtainen. Autoa ei siis saa käyttää, jos siitä on erääntynyttä veroa suorittamatta. Auto on käyttökiellossa, vaikka kyse olisikin edellisen omistajan tai haltijan maksamatta jättämästä verosta. Voidakseen käyttää autoa, josta on veroa suorittamatta, uuden omistajan tai haltijan on maksettava kaikki erääntyneet verot korkoineen.
Käyttökiellossa olevan auton määräaikaiskatsastusta ei hyväksytä ennen kuin erääntyneet verot on suoritettu korkoineen.
(Ajoneuvoverolaki 58-59 §)