Yhteystiedot - Palaute
På svenska - In english

Pääsivu > Ajokortit ja tutkinnot > Kuljettajaopetuksen laatumittari > Tuloksia

Tuloksia
 
Kuljettajaopetuksen laatumittarilla seurataan uusien kuljettajien tutkinto- ja liikennemenestystä sekä heidän omia arvioitaan kuljettajaopetuksen hyödyllisyydestä. Kysely lähetään henkilöauton ajokortin suorittaneille uusille kuljettajille (otos 8000/vuosi) noin vuosi ajokortin saamisen jälkeen.

Uudet kuljettajat ovat arvioineet kuljettajaopetuksen olleen hyödyllistä (indeksi 3). Kuljettajantutkinnossa menestyminen (indeksi 1) on kääntynyt laskuun. Myös uusien kuljettajien menestys liikenteessä ensimmäisen ajovuoden aikana on heikentynyt (indeksi 2). Heikentymistä selittää liikennevahinkojen ja –rikkomusten lisääntyminen sekä huviajojen määrän kasvu työ- ja asiointiajojen kustannuksella.

 

Ajokortin hankinnan kannattavuutta on laskettu myös siten, että tulevien vuosien hyötyarvon laskennassa otetaan huomioon inflaatiokehitys sen tasoisena kuin se esiintyy kustannuspuolella (indeksi 2u).

Kuvio 1. Uusien kuljettajien indeksien tasot vuosina 2001-2008.

 

 

Autokoulussa kuljettajaopetuksensa saaneet uudet kuljettajat kokevat opetuksen antaneen hyvät valmiudet erityisesti ajoneuvon käsittelyyn sekä ajamiseen taajamassa ja maantiellä. He kokevat saaneensa hyvät edellytykset myös riskien tunnistamiseen liikenteessä. Sen sijaan vaikeissa olosuhteissa ajamista uudet kuljettajat kokevat oppineensa kaikkein huonoiten kuljettajaopetuksen eri aihepiireistä.

Kyselylomakkeessa opetuksen koettua hyötyä kysytään kysymyksellä "Miten hyvin saamasi kuljettajaopetus antoi sinulle valmiuksia seuraavissa asioissa?". Vastausasteikko on yhdestä viiteen, jossa 1 = ei lainkaan riittävästi ja 5 = täysin riittävästi.

 

Kuvio 2. Autokouluoppilaiden kokema autokouluopetuksen hyöty.

 


Noin kolme viidesosaa uusista kuljettajista selviää sekä vahingoitta että rikkomuksitta ensimmäisestä vuodestaan liikenteessä. Kuljettajakoulutuksessa omaksutut tiedot ja taidot antavat valmiudet vahingottoman vuoden saavuttamiseen ja rikkeiden puuttuminen kuvastaa oikeita liikenneasenteita.

Liikennevahinkoihin lasketaan pienet vahingot, joista ei ole haettu korvauksia, vakuutusyhtiölle ilmoitetut omaisuusvahingot sekä lääkärinhoitoa vaatineet henkilövahingot. Liikennerikkomuksiin lasketaan rikesakot, sakot sekä vankeus (ehdollinen tai ehdoton).

Kuvio 3. Ensimmäisen ajovuoden liikennevahingoitta ja -rikkomuksitta selvinneiden uusien kuljettajien osuus.

 

 

<< Edellinen sivu