Yhteystiedot - Palaute
På svenska - In english

Pääsivu > Ajokortit ja tutkinnot > Ajokortit

Ajokortit

Ajokortti
Suomessa on tällä hetkellä käytössä kolme erilaista ajokorttimallia. Kaikki suomalaiset käytössä olevat ajokortit on hyväksytty Euroopan Unionin ajokorttidirektiivissä, joten ne kelpuutetaan EU:n jäsenvaltioissa ja kaikissa ETA-maissa.

Ajokorttilupa
Poliisi myöntää luvan ajokortin saamiseen (ajokorttiluvan) hakijalle, joka täyttää asetuksella säädetyt terveysvaatimukset ja jota ei alkoholin tai muun huumaavan aineen jatkuvan väärinkäytön vuoksi ole katsottava kuljettajana liikenteelle vaaralliseksi. Ajokorttiluvan myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että hakijalla on vakinainen asuinpaikka Suomessa tai että hän opiskelee täällä ja opiskelu on jatkunut vähintään kuusi kuukautta.

Ikävaatimukset ajokortin myöntämiselle

Ajokorttiluokat
Muuta moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuin pienitehoista mopoa tai kävellen ohjattavaksi tarkoitettua moottorikäyttöistä ajoneuvoa saa kuljettaa vain se, jolla on ajoneuvon luokkaa vastaava ajo-oikeus.

Yleisimpien erityisehtojen ja rajoitusten merkitseminen ajokorttiin
Ajo-oikeuteen liittyviä ehtoja, rajoituksia ja muita erikseen säädettyjä tietoja koskevat merkinnät tehdään ajokorttiin yhdenmukaistettuja EU:n ja kansallisia koodeja käyttäen. Erítyisehdon koodi tai koodit merkitään ajokortin takasivulle kohtaan 12.

Ilmoitus- ja muistutuskirjeet
Ilmoitus- ja muistutuskirjeet tulostuvat ajoneuvoliikennerekisteristä ilmenevien tietojen perusteella. Kirjeissä muistutetaan esimerkiksi ikävelvoitteisten lääkärintodistusten toimittamisesta.

Alkolukko


<< Edellinen sivu