Katsastuksen kilpailun lisäämisellä tavoitellaan kuluttajahintojen alenemista (29.1.2009)
Ajoneuvohallintokeskus AKE esittää, että uusien autojen määräaikaiskatsastusväliä harvennetaan, raskaan kaluston katsastustoimiluvat eriytetään ja katsastajien koulutusvaatimuksia muutetaan. Lisäksi katsastushintoja voisi jatkossa vertailla uudesta nettipalvelusta.
AKE on jättänyt liikenne- ja viestintäministeriölle ehdotuksensa laki- ja asetusmuutoksista katsastustoiminnan kehittämiseksi. Ehdotettujen muutosten arvioidaan lisäävän kilpailua katsastusalalla ja laskevan katsastushintoja pitkällä aikavälillä.
Ajoneuvojen katsastus on lakisääteinen toimenpide kuluttajalle. Nyt tehtyjen ehdotusten tavoitteena on kuluttajan katsastukseen liittyvien kokonaiskustannusten alentaminen katsastuksen laatuvaatimuksista tinkimättä.
Uusien autojen katsastusta harvennetaan
AKE ehdottaa, että yksityisessä käytössä olevien henkilö- ja pakettiautojen määräaikaiskatsastusten aikaväliä harvennetaan nykyisestä. Ensimmäinen määräaikaiskatsastus olisi neljäntenä vuonna ensimmäisestä käyttöönotosta, toinen kuudentena vuonna ja tämän jälkeen vuosittain, eli malliin 4, 2, 1, 1. Samalla henkilö- ja pakettiautojen määräaikaiskatsastusvälit yhtenäistyisivät.
Nykyisin yksityiskäytössä olevat henkilöautot määräaikaiskatsastetaan ensimmäisen kerran kolmantena vuonna niiden käyttöönotosta, toisen kerran viidentenä vuonna ja tämän jälkeen vuosittain. Pakettiautojen määräaikaiskatsastus on ensimmäisen kerran kolmantena vuonna niiden käyttöönotosta ja tämän jälkeen vuosittain.
Kansainvälisessä vertailussa Suomessa käytössä oleva katsastusväli on tiheämpi kuin monessa muussa Euroopan maassa. Kansainvälisen katsastusviranomaisten järjestön CITAn vuonna 2007 teettämässä tutkimuksessa todettiin, että optimaalinen katsastusväli yli 7- tai 8-vuotiaalle autolle on yksi vuosi, kun otetaan huomioon yhteiskunnalle aiheutuvat kokonaiskustannukset.
Nykyisin uusien autojen takuuajat ovat pitkiä, jopa 7 vuotta. Takuuaikana autoja tyypillisesti huolletaan säännöllisesti ja ne pysyvät hyvässä kunnossa. Uusissa autoissa liikenneturvallisuuteen vaikuttavia vikoja esiintyykin vain vähän. Muutoksesta aiheutuvan absoluuttisen onnettomuusriskin kasvun katsotaankin olevan pieni.
Katsastusvälin pidentäminen vähentäisi merkittävästi katsastusten määrää ja kuluttajien kokonaiskustannus laskisi auton eliniän aikana.
Katsastuksen hintavertailua helpotetaan
Katsastuksen hintatietojen kerääminen ja hinnoista tiedottaminen esitetään annettavaksi AKElle. Uudella palvelulla lisättäisiin kuluttajien hintatietoisuutta ja mahdollisuuksia valita katsastustoimipaikka myös hinnan perusteella. Samaan verkkopalveluun kerättäisiin myös katsastustoimipaikkojen osoitetiedot ja aukioloajat.
Kuluttajien käyttäytyminen on vaikuttanut kustannusten hinnannousuun vuosina 2002–2008. Yleinen hintatietoisuus on ollut vähäistä. Palveluiden saatavuutta ja läheisyyttä on arvostettu eniten. Näin ollen yritysten tarve laskea hintoja sekä tehdä tarjouskampanjoita on vähäistä.
Kuluttajan hintatietoisuuteen vaikuttaminen on yksi merkittävimpiä mahdollisuuksia laskea katsastuksen hintaa.
Katsastuksen koulutusvaatimuksia lievennetään
Katsastajien peruskoulutusvaatimuksia esitetään muutettavaksi siten, että insinööritutkinnon lisäksi myös autoalan tehtävään soveltuva ammattitutkinto antaisi mahdollisuuden päästä alalle. Ammattitutkinnon suorittanut saisi oikeuden osallistua alalletulokoulutukseen ja suorittaa kevyen kaluston määräaikaiskatsastuksia.
Koeajoratavaatimuksesta luovutaan, koeajovaatimuksesta ei
Koeajoradan vaatimuksesta ehdotetaan luovuttavaksi. Nykyisin katsastustoimipaikan yhteydessä on oltava 50 metrin pituinen suljettu suora, jolla autot koeajetaan. Sen sijaan koeajovaatimuksesta ei luovuttaisi. Muutos lisäisi katsastustoimipaikoiksi soveltuvien toimitilojen määrää ja helpottaisi niiden sijoittautumista tiheästi rakennetuille alueille
Kevyen ja raskaan kaluston katsastuksien toimiluvat eriytetään
Katsastustoimilupalakia esitetään muutettavaksi siten, että kevyen- ja raskaan kaluston toimiluvat eriytetään toisistaan ja tehdään siten erityisesti kevyen määräaikaiskatsastuksia tekeville yrityksille alalle tulo helpoksi.
Katsastusten pitäminen yhdessä on ollut Suomessa periaatepäätös kattavan raskaan liikenteen katsastusverkon takaamiseksi. Kaikki katsastusasemat ovat täten joutuneet investoimaan molempien katsastuslajien toimitiloihin tai vuokraamaan raskaan kaluston tilat.
Nykyinen raskaan kaluston katsastusverkko on ylimitoitettu. Esitettyjen arvioiden mukaan raskaan kaluston linjat tekevätkin tappiota noin 37 000 euroa asemaa kohden vuodessa, mikä katetaan kevyen ajoneuvokaluston katsastuksilla. Yhdessä koko maan katsastustoimipaikat tekevät raskaan kaluston katsastuksilla tappiota yli 9 miljoonaa euroa. Kilpailuviraston arvion mukaan alan normistoon sisältyvä vaatimus sekä kevyen että raskaan kaluston katsastuspalveluiden tarjoamisesta estää alalle pääsyä ja kilpailua.
Katsastusmuotojen eriyttämisen odotetaan laskevan kevyen katsastuksen hintoja ja mahdollistavan katsastustoimipaikkojen sijoittumisen kuluttajia paremmin palveleviksi.
Raskaan kaluston katsastusten alueellinen saatavuus esitetään turvattavaksi siten, että AKE voisi poikkeustapauksessa myöntää luvan myös raskaan kaluston katsastusten suorittamiseksi sivutoimipisteessä, jos seudun raskaan kaluston katsastuspalveluiden tarjonta muutoin jää puutteelliseksi.
Lue myös aikaisempi tiedote: AKE selvitti katsastusmarkkinoiden hintakilpailua (29.9.2008)